Vielä vuosi sitten Jouni vannoi ja vakuutti, että yksi asia on varma – me emme koskaan tule rakentamaan taloa. Nyt tuokin lupaus on pyörretty. Ostimme pari päivää sitten pienen palan maata Helsingistä meren ääreltä.
Kaikki alkoi reilu kuukausi sitten, kun totesimme nykyisestä asunnosta puuttuvan neliöitä. Sisällään neliöitä olisi ihan tarpeeksi kahdelle aikuiselle ja kahdelle pikkukoiralle, mutta kun kaksi huonetta on tarvitaan työskentelyyn ei tila yksinkertaisesti riitä.
Katselimme sopivia koteja tiettyjen kriteerien pohjalta. Yksi tärkeimmistä oli, että huoneiston pitää olla yhdessä tasossa. Seuraavaksi arviointiperusteeksi nostettiin sijainti ja erityisesti alueen äänimaailma. Olemme kotoisin itäisestä Suomesta ja tottuneet hiljaisuuteen.
Rakkaan siskon avulla löysimme nopeasti kohteen, jossa hyvän sijainnin lisäksi ihastuimme suunniteltuun moderniin hirsirakennukseen. Soitin myyjälle vielä saman päivän aikana ja sovimme treffit tontille.
Jo ensimmäisellä kerralla tontilla käydessämme oli selvää, että olimme löytäneet oikean, meille sopivan ratkaisun. Koska meillä ei ollut rahakirstua, josta ammentaa talorahoja, teimme sopimuksen. Jouni huolehtii rakentamisen rahoituksesta ja minä keskityn sisustukseen.
Siitäpä sitten saimmekin aikaan ihka ensimmäisen kriisin. Kutsun sitä nimellä ”toiletgate”.
Rahoitusjärjestelyjen keskellä Jouni halusi vilkaista minun pohjapiirustussuunnitelmia.
– Miksi meillä on kolme vessaa? Se on ihan turhaa. Yhden voi jättää pois. Kenelläkään ”normaalilla” ei ole kolmea vessaa, hän tuumasi.
Minä selitin kuinka kätevää on, kun meille molemmille on oma wc ja vieraille myös oma. Jouni jatkoi inttämistään, mutta minä taistelin sitkeästi vastaan. Esitin perusteluja, markkinoin etuja, hehkutin hyötyjä. Lopulta minä näytin, kuinka naapuritalon pohjaan oli piirretty viisi toilettia. Kriisi oli sillä kertaa ohitettu.