top of page

Rakentaminen keskittyy sisälle


Näkymä Marjaniemenlahdelle

Viimeisen kolmen kuukauden aikana rakennus on noussut ripeään tahtiin. Meidän kotimme rakentaminen on nyt siirtynyt talon sisäpuolelle. Viereen, samaa pihapiiriin, on myös noussut B-talon runko.


Laadunvalvonta korkealla


Olemme käyneet tontilla lähes päivittäin. Valokuviakin on jo kertynyt satoja, ellei tuhansia. On ollut mielenkiintoista nähdä kuinka taloja rakennetaan. Tiedämme tarkalleen mitä on lattian sisällä tai katon uumenissa. Suurta ihmetystä on myös herättänyt Maaritin ja Ignazion osaaminen. He pohtivat päivittäin eri rakenneratkaisuja ja ohjaavat rakennusmiehiä laadukkaaseen työhön. Luotettavampia rakentajia saa kyllä hakea. Toinen ihastusta tuottanut asia on työmaan siisteys. Hirsirakentamisessa syntyy suoraan valmista pintaa ja koko rakennus näyttää heti kauniilta.


Koirat mukana


Välittömästi, kun saimme alustavan lattiapinnan, veimme talolle retkituolit. Olemmekin istuskelleet omassa tulevassa olohuoneessa maisemaa ihaillen jo useaan otteeseen. Erään kerran mukana oli koiramme Lilo ja Coco. En tiedä oliko meidän aiemmista vierailuista jäänyt tuoksuja, mutta tytöt suuntasivat suoraan oikean oven taakse. Takaterassilla neitoset iskivät ahterit lattiaan ja olisivat jääneet siihen yöksi, ellei olisi houkuteltu herkuilla pois.


Vieläkö voi vaihtaa?


Alustavasti on lattia ja seinämateriaalit jo päätetty. Myös keittiö on tilattu. Meillä on vielä alkuvuodesta viimeinen mahdollisuus vaihtaa esimerkiksi keittiön pinnat, mutta toivottavasti sitä ei enää tarvitse tehdä. Tosin hieman olen innostunut kylpyhuoneen laattojen vaihtamisesta. Kävin nimittäin katsomassa C-talon kylpyhuonetta ja sen tummanpunainen värimaailma oli kerta kaikkiaan upea. Uskaltaisikohan?



bottom of page