
Nyt pitää olla kyllä hyvä mielikuvitus. Tämän kaiken hässäkän keskellä näen jo upean hirsitalon. Perustusten alta räjäytetään pois ylimääräistä kalliota.

Maarit näyttää mihin korkoon pihamaa tulee asettumaan.

Osa räjäytetyistä kalliolohkareista asetellaan muuriksi tontin yläreunalle. Korkeuseroa tuolla kohtaa on reilusti, ainakin 2 metriä.

Siinä ne nyt nököttää. Aiemmin kaadettujen kahden koivun ja yhden männyt kannot. Käsivoimin näitä ei olisi saanut maasta ylös.

Näkymää pohjoisnurkkaan.

Olemme suunnitelleet myös luonnonkivimuuria johonkin kohtaa pihamaata.

Kevään ensimmäiset kukkaset toivottivat rakennusporukat tervetulleeksi.